tiistai 21. huhtikuuta 2015

tavoitteiden asettelua ja kisaamista

Jotta nyt ei kaikki olisi ihan yhtä glooriaa ja hallelujaa. ei mekään sentään ihan kaikessa onnistuta ja voiteta jne.


Loppuvuodesta kun noustiin kolmosiin Jayn kanssa, niin heitin ajatuksen, että josko saataisiin arvokisanollat kasaan ja mentäisiin Ouluun kisaamaan. Ei tullut silloin mieleen että Jayn vauhti kasvaisi kevään aikana noin paljon, ja sen mukana tuomat haasteet on vähän laittanut tavoiteasettelua uusiksi. Nyt on Elinan neuvoilla treenattu sitten rimojen pysymistä ylhäällä, ym ajatuksen hallintaa.


Vauhdin mukana tuli myös kisoissa esiin pieni karkailu. lähdöistä ja ohjauksista. Selkeästi Jay alkanut syttyä lajiin ihan uudella sykkeellä. ei mikään huono asia tietty. Eikä Jay mikään perästä vedettävä ole koskaan ollutkaan. Nyt olen yrittänyt hakea vähän erilaisilla ohjauksilla sellaista harmoniaa että voisi kisoissa mennä ehjiä puhtaita ratoja. Alkoi jo masentaa jossain kohtaa, kun jatkusvasti tuli hyllyjä tai vitosia, mutta Elina on ihanasti rauhoitellut, että nyt mennään tässä koulutusvaiheessa ja hommat pitää malttaa nyt tehdä kunnolla, eikä väkisin yrittää vääntää. Väkisin yrittäminen tulee välillä aina takaraivosta ja sen näkee radalla sitten. Lähdössä pysymiseen uhrasin muutamat startit ja heti alkoi näyttää paremmalta, ja sitä myöden oli mukavampi mennä koko rata, kun ei tarvinnut miettiä että tuleeko se sieltä vai pysyykö. Nyt alkaa myös rimat jo pysyä hyvin, ja ajatus on selkeästi fokusoituneempi. vielä pitää saada pysymään kasassa ihan kokonaan sen radan ajan. Hauska kun on tavallaan lupa ohjata mahdollisimman huonosti, mutta silti koiran pitää ottaa vastuu niistä rimoista. Keinu on yksi mikä pitää nyt fiksata kuntoon. tai lähinnä keinulta poistuminen. Jayllä on nyt estehakuisena koirana liian selkeä fokus lähteä keinulta suoraan eteenpäin, jos siellä vain jotain näkyy. ja nyt kun jotkut tuomarit tykkää tehdä niitä ansoja niin kontaktien kuin putkienkin jälkeen on estehakuisella koiralla vaikeampaa. tietty kun tietää joitain tuomareita niin voi välttää niiden kisoja toistaiseksi. Kunhan saan oman ajoituksen ja ohjauksen paremmaksi niin ei ole enää ongelmaa tuossakaan.


agilityn arvokisat siis jätetään tänä vuonna väliin, ja kisataan nyt vain rennolla fiiliksellä ja kerätään kisakokemusta kyläkisoista ja katsotaan sitten ensi vuonna uudelleen, missä mennään. Meillä on niin monta kisavuotta vielä edessä ja ensimmäinen kisakausi vasta takana (tai vielä vähän keskenkin)


Katsotaan jos sovitaan sinne toko sm kisoihin (miten korkealle keskiarvot nousee), niin sinne kyllä ollaan menossa, ja ainakin turistina jos ei muuten. joukkuepaikkakin kun on tiedossa, aivan mahtavassa seurassa.



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jay on paras!

Muutama koe meni välissä vähän mönkään ja heitin ja hanskoja naulaan sm kisojen suhteen, ja tämän seurauksena pari viimeisintä koetta on mennyt paremmin kuin koskaan. Sanna kysyi pe iltana kuka on paras monta kertaa. vastaus löytyy otsikosta.

Lauantai aamuna Hannan kanssa kimppakyydillä kohti Mikkeliä, josta sain peruutuspaikan, ja näin ollen jätin menemättä Varkauteen, jonne myös oli paikka, Siellä tuomarina ois ollut Nokelainen jolla käytiin helmikuussa jo kokeilemassa, ja Mikkelissä hippasen tiukempi linjainen Rautiainen. Tuumasin että jos meinaan joskus sm kisoihin mennä niin pitäähän se tuomarikin käydä testaamassa etukäteen, ja jos siltä tulos saataisiin niin oltaisiin sm kisojen arvoisia.

Jay oli "arvottu" viimeiseksi lähtijäksi, 7 koiraa yhteensä evlssä ja klo 10 aloiteltiin tai itseasiassa 10min jo etuajassa. paikkikset ekana yksilöt kahdessa osassa.

Istuminen. 10, koko hallin pituudelta rivissä ja me siellä kauimmassa nurkassa ja piilo ristikkäin hallin toisessa nurkassa oleva käytävä. istui kuin tatti, vaikka kävely piiloon oli joku 50m.

makuu. 8. oli korjannut kerran tassua, ja nuuskinut vähän.

yksilöt.

kaukot. hallissa oli kuoleman hiljaista ja tästä syystä annoin s-m käskyn todella hiljaa, ja jay ei raukka edes kuullut, joten tuplakäsky. 7

tunnari, samasta paikkaa kun kaukot, sama suunta. jay tuijotteli vähän ohjatun merkkiä mikä näkyi vinosti. kovaa kapuloille, oli ympyrässä. suoraan omalle nappasi, mutta tiputti, kävi tarkistamassa muut ja nappasi oman ja kovaa takaisin. pieni puraisi sivulla. 6

hyppynouto. 9. tämä oli hyvä, paitsi taas kapula pomppasi takaisin päin ja jay hyppäsi kapulan ohi ja joutui vähän korjaamaan siinä.

ohjattu nouto. 9. tämä oli tosi hieno. oikea. pieni kapulan pyöräytys sivulla.

toka kehä

luoksetulo. 8,5. suoraan kehään tulosta vinottain hallin poikki. stopit valui pikkasen.

seuruu. 8,5.varmaan paras seuruu kokeissa ikinä. tosi kivasti tuli. kontakti pysyi melkein koko ajan. askeleet onnistui. vähän painoi ehkä. pari vinoa pa.

zeta. 6,5. istu, maahan, seiso. no ei sitten istu, vaan seisoi. muuten ok.

ruutu. 10. tämä on jayn pravuuri. merkillä jäi kohti ruutua, loppuosa paras ikinä.

265p sij 1/7. piti ihan pariin kertaan tarkistaa vaikka kaverit jo onnitteli kehästä tullessa.

tästä siis TK4!!!!!! ja näin osallistumismahdollisuus sm kisoihin.

seuran joukkueeseen oltiin liian huonoja mutta rotuyhdistykselle kelvattiin, joten eka kertaa ikinä edustan jotain muuta kuin hskh:ta, tämä harmitti tovin, kun olen 4 viimeisintä vuotta ollut sm joukkueessa mukana joko varalla, jojona, tai kisaajana ja nyt sitten kävi näin. ei voi mitään. nokka kohti uusia haasteita.


Tässä kohtaa kiitoksen sanoja. Jessica, en voi kyllin kiittää sinua kun mulle Jayn luotit ja annoit. me olemme niin match made in heaven Jayn kanssa. <3
Lentsu, ilman sinua en olisi tässä. mun ikuinen tokoidoli. jatketaan yhdessä matkaa kohti menestystä ;)
Oili, Mari, Ansu, Maija, Carita. Teiltä on saanut niin paljon hyviä treenivinkkejä ja ennenkaikkea tsemppausta. ja tietty muutkin meitä kouluttaneet!

Kiitos MM-tiimi! Ja tokotehis! kaikki ihanat treenikaverit. te olette mulle tosi tärkeitä!

ja tietysti kiitokset Sannalle nillittämisestä ja ketyilystä ;)