tiistai 5. heinäkuuta 2016

Arvokisailut

Nyt olisi meidän ensimmäinen kokonainen kausi kolmosissa takana arvokisoineen. pitäisi kai jotenkin purkaa. tosin tuli jo fb puolella käytyä läpi tärkeimmät kuulumiset. ei jaksaisi enää palata, mutta ehkä mä tämän postauksen verran vielä jaksan blogia päivittää.

SM kisat Nastolassa. Kamala sää osan aikaa, ja välillä sit taas kuuma (kai se näin meni :) ) 

Perjantain iltakisat. ei tuloksia. Hypäri ihan superkiva, mutta perusohjaus unohtui ja J meni muuri ohi takakaarteessa. Agirata Esan superhauska pätkä. Mokattiin alkupuoliskolla taas perusjutussa, kun unohtui pakkovalssissa ajoissa laittaa kättä alas, ja Jay jatkoi aalta suoraan eteen menevälle hypylle. 
Tosi hyvä fiilis kisata

joukkuerata. tein mitä lupasin, nopean hyvän nollan :) Ihan superhyvä fiilis jäi tästä! Joukkueen sijoitus lopulta 10/96 (ennen finaalia 5.)

Sm yksilö hypäri. rimat 65, sateen pehmentämä hiekka-alusta, ei parhaat lähtökohdat. pari rimaa tuli alas ja sitten loppui ohjaus lopussa. silti kokemuksena ihan huikea. pitkä viikonloppu, kun ajeltiin joka päivä vielä kotiin.

Sitten välissä Elinan kivat treenit, ja Jussin Juoksut Tanhuvaarassa. Ei voi kyllin kehuat Savpk järjestämiä kisoja ja puitteita. todella harmi jos ei ensi vuonna tulekaan tätä. Ei tehty yhtään nollaa, mutta tarkoitus olikin vain pitää hauskaa ja nauttia kavereiden kanssa juhannuksesta, ja se kyllä toteutui täydellisesti. en muista milloin olisi noin kivaa ollut missään. 

Sitten se vuoden kohokohta eli Maajoukkuekarsinnat Tsaukkilassa. Tätä oltiin odoteltu kuin kuuta nousevaa (no eipä se taida tähän kesäaikaan juuri nousta ;) ) 

olin optimisti ja varasin tuorlasta huoneen vain LA-SU yölle ja tavoite oli että sunnuntaille päästään.

päästiinkin ihan kunnolla. Lauantaina tehtiin sitten kaksi huikeaa nollaa. En ole koskaan ollut kisoissa noin hyvin keskittynyt ja läsnä radalla ja Jay vastasi tähän täysin. Ekalta radalta nolla sijalla 8/123. jäätiin kai 0,5 voittajan ajasta. ja toiselta todella kurvikkaalta mutta vauhdikkaalta radalta myös nolla sijalla 5/123. Ainoastaan neljä koirakkoa teki kaksi nollaa lauantaina, joten sunnuntaille mentiin heittämällä sijalta 3!!! edellä ainoastaan Janita ja Elina. Olo oli kuin Suomen mestarilla ;) 

Sunnuntaille sitten nautiskelemaan. Kaikki vaan höpötti että nyt meette heittämällä joukkueeseen jne. Enpä ole koskaan saanut noin paljoa tsempityksiä ym kisoissa, kun tutut ja tuntemattomat tuli onnittelemaan ja kehumaan ja some räjähti myös viestitulvaan. Onneksi olen lopettanut puhelimen selailun kisapäivinä, ois levinnyt keskittyminen ihan kokonaan. 

Sunnuntain eka radalla sitten tuli muurin palikka alas, ja kepeille menossa hätäilin. tulos 15. mutta mikä fiilis kisata 44 Suomen parhaan koirakon joukossa ja startata kolmanneksi viimeisenä, todella ison yleisön ja netin striimin katsojien valvovien silmien alla. Vitsit mää nautin. 

Toinen rata oli sitten todella vaikea hypäri. tai lähinnä loppu kaarratus, jota hinkattiin ja muokattiin moneen otteeseen ennen radalle pääsyä. onhan se hyvä että varmistetaan että rata on varmasti turvallinen mennä. Päätin ottaa kepit tosi rohkeasti ja irrota pituuden taakse, ja jay vastasi luottoon ja teki ihan täydellisesti, kunnes itseltä jäi takaakiertoo ohjaus vajaaksi ja viikonlopun ainoa HYL oli sitten siinä. ei mitään muuta kuin hymyillen maaliin. 

Sitten vielä vuorossa FINAALI. lähtöpaikka nyt 11. viimeinen. 50 pistettä tarjolla ja sen verran oli vajausta maajoukkueeseen. PM joukkueeseen pääsisi jos tekisi perusnollan. Nollaa lähdin sitten tekemään. Todella kiva rata oli tämäkin. Nyt alkoi olla jo vähän väsymystä ilmassa, ja jotenkin Jay meinasi livahtaa ohjauksen ohi puomille putken sijaan, mutta ihme ja kumma kuunteli kun huusin perään että putkeen ja jay kävi sentin päässä puomia, ja kääntyi putkeen. Tästä jatkettiin ja sain koottua itseni sen verran että taistelin loppuun asti NOLLAna. tosin aikaa tuohon säätöön meni ja näin meiltä meni PM joukkuepaikka 2 sekunnin päähän, juuri se mitä meni ekaan ylimääräisen kaarrokseen. Sijoitus siis lopulta 14. aika huikeaa.

En voisi olla silti onnellisempi ja tyytyväisempi. Jay on tällä hetkellä ihan mahtava ja oma kisapää toimii vielä paremmin mitä isommat kisat, mitä olen jo etukäteen arveellutkin. En kuule enkä näe mitään radan ulkopuolella, en anna muiden vaikuttaa tekemiseeni mitenkään. 

Mia on tehnyt hyvää työtä mun päänupin kanssa, eipä voisi kyllin kiittää. Myös Elinan, Tuulian ja Timon treenit on tehneet tulosta. Ja mikä parasta HAUn kimpparyhmä on ihan huippukiva. Erityisesti PIRJO sulle kiitoksia, olet aina paikalla ja auttamassa, oltiin sitten treeneissä tai kisoissa!! olet kultakimpale. Ensi kauden suhteen treenit jatkuu samana. Kouluttaminen on muuten tauolla, paitsi että lähdin mukaan Haun huippikseen mentorina ja siellä mentoroitavana kolme todella motivoitunutt BC ohjaajaa. Katsellaan nyt josko ensi kauden aikana se toiminimi olisi sitten ajankohtainen. 

Nyt parannellaan jalkaa hetkinen ja palataan muutaman viikon päästä kisakentille. Nivunen meni lauantain agiradalla uudelleen rikki, ja on nyt tosi kipeä ja turvoksissa+musta, saa nähdä. toivottavasti ei ole mennyt katki poikki jotain jänteitä/lihaksia. 
Palaan blogin ääreen ehkä joskus syksyllä. vaikka piirimestisten jälkeen ;)

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Me lähdetään maajoukkuekarsintoihin

Tuli nyt sitten fiilistä kirjoitella :)

Pääsiäinen tuli ja meni. Eipä ois voinut kivempaa pääsiäistä ollakaan. Oikeastaan varaslähtö torstaina, laittamalla päänuppi kuntoon. Ensin töissä työnohjaus (ei varsinaisesti liity agilityyn ;) ), siitä suoraan Mian vastaanotolle, ja illalla Sannan lahja, Standup club. Kylläpä oli mukava nauraa ihan huolella ja olla ajattelematta ilta koirahommia. 

Perjantai aamuna Konalaan Haun omiin kisoihin, hyvä fiilis alkoi jo kun heräsin, ja jatkui kisapaikalle. Vähän meinasi ekalla rataa hiipiä pirut olkapäälle, kun Jay tuli radalta okseri kainalossa, huonosta hyppylinjasta johtuen. Ajoin pirut pois ja kaivoin pienen Elinan olkapäälle, toka rata hyppäri, meni tosi kivasti, mutten keksinyt millään takakaarteeseen miten ehtisin järkevästi muurin jälkeen takaakiertoon ja siitä putken väärään päähän, joten leikkaamalla päätyi väärään päähän. hyvä rata muuten. Viimeiselle radalle kaivoin taas taistelufiiliksen, ja se kannatti. Ihan huikea nolla sijalla 4. yksi parhaista radoista mitä on tehty. RATA

Lauantaina sitten tokon maajoukkuekarsintaviikonlopun eka päivä. Ei mennyt oikein hyvin kilpailullisesti, mutta fiilis oli kehästä tullessa tosi hyvä. Tehtiin ihan omantasoinen suoritus, ottaen huomioon että olen treenannut koko vuonna noin 5 kertaa. Eipä se tietty riitä tuolla tasolla edes kolmostulokseen. Pientä juttua siellä ja täällä, ja tuomarit mieluummin vähensi kuin antoi. ainoa mistä olin täysin erimieltä oli seuruu, jonka Jay teki todella hienosti, ja silti vain 5,5. en ymmärtänyt, eikä tullut videollekaan, kun loppui pädistä tila. Päätin sitten illalla kotona, että tämä oli tässä. Lopetan toistaiseksi tokon kisaamisen, kun ei kerran ole fiilistä treenata. Katsotaan sitten kun tulee uudelleen treenimotskaa, ehkä ensi vuoden sm kisoihin sitten. Jätin siis sunnuntain kisat väliin ja jäin kotiin katsomaan leffoja, lenkkeilemään ja rentoutumaan, koska maanantaina oli vielä agikisat luvassa. Kylläpä teki hyvää vain olla, kelikin oli mitä mahtavin. Kyllä tuli ladattua akut täyteen. 

Maanantaina sitten ATD kisat Konalassa. Wutrich tuomarina. Suht haastavia ratoja, paljon hyppyjä sumpussa, piti käännellä ja valssailla. Ekalla Jay sitten menikin yhteen ansaan, muuten tosi hyvä rata, ja mikä tärkeintä fiilis todella hyvä koko ajan. Tokalla rataa ei ollut muuta kuin keinun jälkeinen sähläys kuin lipsahti keinulta liian aikaisin (joo tää on treenilistalla oikeesti), ja Aalta tuomari tykkäs antaa melkein kaikille juoksukontakteille 5, meille myös. Viimeiselle radalle tuumasin, että no ei ainakaan sitä agisertiä saatu tänään, kunnes kävelin jäähkältä sisään ja tajusin et hei tänään olikin kolme agirataa. hiphei. No Becca starttasi ykkösenä ja teki ihan huikean kovan nollan, ja heitin pään sisältä myös voiton roskiin, ja ajattelin että nyt tehdään vaan tosi huikea rata ja keskityn vain siihen radan tekemiseen. Ja sitähän me tehtiin IHAN HELVETIN HYVÄ RATA. Starttasin muuten neljänneksi vikana, ja mun jälkeen viimeisenä vielä Sanna. Siinä katsellessa sitten alkoi tulla porukkaa onnittelemaan huikeasta radasta jne. Joo olihan se hyvä kiitos kiitos, Kunnes sitten Minna tuli että etkö sä ny hitto tajunnut että te voititte! no jee!! Eli me lähdetään juhannuksen jälkeen mm-karsintoihin!! jee!! niin ja Jay sai vielä kolmannen agisertinsäkin tietty, ja tuli varjovalioksi (näyttelytulos puuttuu). Kuin siistiä! ei ole kyllä näin hyvää fiilistä ollut sen jälkeen kun sain tietää että Jay mulle muuttaa :) RATA

Hommia on tehty ihan hulluna ja vielä on hommia edessä. mutta nyt ei tartte miettiä mitään muuta kuin sitä että fiilis ja asenne pysyy oikeena. ihan mahtavaa. Kiitos Elina!, kiitos Tuulia ja Timo, ja kiitos Haun kimpparyhmä: Pirjo, Ville, Iida, Nina. Niin ja kiitos MIA! 

pari kuvaa vielä. Pätynen otti kanssa, muttei ole vielä saatavilla :)




maanantai 14. maaliskuuta 2016

harrastajasta urheilijaksi

Blogi on näemmä ihan kuollut. Ei ole ollut tippaakaan fiilistä kirjoitella, mutta niin paljon on tapahtunut että ihan oman muistamisen vuoksi laitetaan nyt jotain ylös. Ja näemmä täällä käy päivittäin joitakin lukijoita katselemassa josko jotain olisi kirjoitettu.

Vuoden vaihteessa vaihtui itsellä siis lisenssiseura. Sitä seurasi aikamoinen mellakka siellä ja täällä, onhan se huvittavaa että ihmisiä kiinnostaa enemmän se ketä edustan kuin mitä teen kisoissa, tai mitä teen talkoina seuran eteen. Nyt toivon mukaan saa alkaa jo olla rauhassa kaikiltä kiusaajilta. Aloin siis koiraharrastajasta agilityurheilijaksi, kuten myös valtion liikuntaneuvosto päätti, agility on urheilua. Vielä kun verotukselliset seikat saadaan kuntoon, niin voipi elää toivossa että hinnat laskevat suoraan tuon veronalennuksen verran.

Kaiken mellakan keskellä tuli käytyä kisoissakin, ja eipä ole koskaan agilitykisat menneet näin hyvin. Siitä kertoo sagin tulospalvelukin, ei paljon murheet vaikuttaneet kisaamiseen alkuvuodesta.


Nyt puuttuisi enää se yksi voitto, niin maajoukkuekarsinnat kutsuisivat. Siitä tuli otettua itselle ihan turha paine tuossa parin viikon ajan + muu turha säätö, niin kisahermot kokivat jonkinlaisen kolauksen. Nyt sekin alkaa olla jo taaksejäänyttä. Mitä sitä turhiä murehtimaan asioita (tai henkilöitä) joihin ei voi vaikuttaa, ja voi selkäänpuukottajat jättää keskenään riehumaan. 

Viime kisoissa alkoi näkyä jo taas sitä taisteluasennetta ja voitonnälkää. eikä jäätykään voittajasta se maaginen 0,5sek joka tuntuu nyt piinaavaan monellakin radalla. pari kaarrosta pitää vielä saada pois. Pääasia että nauttii kisaamisesta, nauttii terveestä koirasta, nauttii oikeista kavereista ja jutuista. 

Niin ja pyydettiin myös tuossa joku aika sitten myös sagin lehteen kertomaan musiikkimausta ja kisabiiseistä, olipa hauska tehdä pitkästä aikaa musa-aiheista juttua, yhdistyi vähän niinkuin vanha elämä ja nykyinen koiraelämä. Juttu löytyy uusimmasta Putkeen!-lehdestä. 

Tokokisoissakin käytiin. Oli tosi hyvä fiilis ja melkein täysin treenaamatta kakkostulos. ainoastaan (hieman yllättäen) kiertonouto nollille kun agilitykoira tuli hypyn ohi (tosin oli se kapula jätetty aika huonosti keskilinjalle eikä keskelle hyppylinjaa, mutta minkäs teet). Tästä intoutuneena oon treenannut tokoakin about kerta viikkoon, ja päivittäin jotain pientä olohuoneessa. Katsotaan nyt jos parilla kisalla saisi ne vaadittavat kaksi ykköstä, niin voisi kesällä sm kisoihin lähteä, on ne sen verta kiva tapahtuma ollut. 

Kennelpiiri järkkäsi myös agilitypaneelikeskustelutilaisuuden tuossa hiljattain, itse pririsoin tosin menemällä agikisoihin samaan aikaan, mutta kotona katsoin sitten seuraavana päivänä tallenteen. Kovasti on keskustelua tuntunut herättävän treenimäärät, ja miten on mahdollista että huippukisaajat kertovat treenaavansa agilityä kerran viikossa. Mietin tuota itsekin vähäsen. ja tällä hetkellä käyn treenaamassa agilityä 1-2 kertaa viikossa ja jos on jotain erityistä tarvetta esim kontaktit/kepit tmv niin käyn kuurina pari kertaa tekemässä niitä erikseen vielä, mutten mitenkään säännöllisesti. Omatoimitreeni on kyllä jäänyt tosi vähälle tänä talvena, ei vaan ole ollut jaksamista enää noiden perustreenien päälle. Varsinkin syksyllä tuntui olevan velvoitetta sinne ja tänne mennä luennoille ja fysiikkatreeneihin (mikä oli kyllä järjettömän hyvä setti), niin omatoimi agility jäi täysin. Nyt alkas olla jo kalenterissa tilaakin. Mietin tuota treenimäärää, ja kyllä se on sitä ollut jo aika pitkään eli jollain viikolla kerran toisella kahdesti, agilityesteillä. Tähän lisäksi tulee sitten se toko, lenkkeily, temput jne. Kun vertaa tätä treenimäärää tokon huippuihin niin jää todella paljon. Itse kun treenasin ahkerasti tokoa viime vuonna (voitte vanhoja postauksia lukea jos kiinnostaa :) ) niin kyllä se oli noin kaksi kertaa päivässä jotain, ja pari kertaa viikossa kentällä. En edes lähde arvailemaan miten paljon se on oikeasti huipulla olevilla. 

Siinäpä vuodatusta, ja pohdintaa. katsotaan milloin jaksan taas kirjoittaa jotain, ehkä sm kisojen jälkeen :) 

perjantai 25. joulukuuta 2015

Vuosi pakettiin

Jouluksi kaikki käärii hulluna tavaroita pakettiin, jotta joku toinen voi niitä sitten repiä auki. no laitetaan nyt sitten omalta osalta tämä harrastusvuosi pakettiin, repikää sitten lukijat se auki vapaassa tahdissa :)

Toko. Keväällä kisattiin monta kisaa EVL:ssä, enemmän kuin oli suunniteltu. Tiukka treenitahti toi mukanaan paljon sellaista huolimattomuutta molemmilla, ja keskittyminen ei ollut mitään parasta. Tokotehiksen treenien, ja parin pienen aikalisän avulla saatiin kuitenkin homma rauhoittumaan ja Jay "valioitui" kevään mittaan. Käytiin vielä yksi hätävara ykkönen SM kisojen keskiarvoa silmälläpitäen, tosin ei se montaa pistettä nostanut kun viimeisenä ollut tunnari nollattiin yllättäin. ykkönen sieltäkin. Eli neljä ykköstulosta kevään aikana tuli kisattua ja pari kakkosta. Kesällä sitten sm kisat joista löytyy oma postaus, en enää niitä muistele sen kummemmin. Sitten alkoi toko burnout. en treenannut pariin kuukauteen lainkaan, ja treenikamat pölyyntyi parvekkeella. Syksyllä sitten kaivoin pari kertaa naftaliinista, ja kävin treenailemassa, lähinnä uusia liikkeitä, ja marraskuussa ajattelin että kerran olin kolme vuotta aiemmin messarissa katsellessa, päästä sinne itsekin, niin sinne sitten piti päästä, yksi tsekkauskoe viikkoa ennen, ja meinasin luopua paikasta, kaikki ihan levällään, kuinka ollakaan, kun en ollut treenannut. Viikossa sitten kursin kasaan mitä sain, ja messariin sitten. Siellä Jay teki ihan treenitasoon nähden hyvän suorituksen, mitä nyt poltti lämpätessä tassunsa siellä matolla. muuten oli ihan kivaa. Olin kuplassa ja nautin kehässä olosta.
Tokon suhteen on nyt treenikamat taas parvekkeella ja kaivan ne keväällä sitten kun motivaatio löytyy uudelleen. Sanna koko ajan painostaa, että olis niin lahjakas tokokoira, että menee vallan hukkaan jos ei treenaa ja kisaa. Katsellaan sitten mikä fiilis tulee ennen omia karsintoja maaliskuussa. SM kisoihin tuskin nyt edes päästään kun pitäs kerätä kaksi ykköstä tälle kaudelle, ja en ala sitä samaa ramppausta tekemään mitä viime keväänä, ei ollut enää kivaa.

Agility. Keväällä tehtailtiin muutamia nollia ja sertejä. 6 nollaa ennen sm kisoja ja sitten huilattiin hetki, loppukesästä jatkettiin nollien tekoa. ja marraskuussa oli jo sm nollat tuplaa myöten kasassa. Aloitin syksyllä agitehiksessä, ja nyt joulukuussa jäin sieltä pois, ei ollut mua varten tehty konsepti. Aloitin syksyllä yhteistyön myös psyykkari Mian kanssa, ja kylläpä on tehnyt hyvää, asenne on muuttunut ihan toiseksi, ja keskittyminen sitä mukaa. sen kertoo 4 viikon sisään tehdyt 5 nollaa. Tulosajattelu kisatilanteessa on kadonnut ihan kokonaan, keskityn vain siihen suoritukseen, ja ennenkaikkea nautin agilitystä. Elinalla jatketaan kevät, ja sen lisäksi tulee Tuulian treenit, ja Kimppatreeniporukka. Agilityssä tavoitteet on siellä kesässä. kokemuksia lähdetään hakemaan ja menestys tulee sitten tulevina vuosina. Rimoja treenataan edelleen, ja siinä keskittyminen on parantunut paljon, molemmilla.

Haaveissa olisi jossain vaiheessa Jaylle kisakaveri saada, mutta talo täynnä koiria tällä hetkellä, ja pakko odotella jokunen vuosi vielä. Selma on oireillut jo jonkin aikaa kyynäriään, ja Sara alkaa näyttää ja tuntua oikeasti eläkeläiseltä. Aika ajoin kuitenkin molemmat ovat kuin ei koskaan mikään paikka olisi kipeänä ollutkaan, niin ja seuraavaksi on varmaan Sannan vuoro saada pentu, mutta siihenkin menee vielä tovi, eli eipä tässä ole kiirusta pentueita katselemaan (no, onhan niitä koko aika silmäilty ja salaa haaveiltu montaakin ;) )

Ensi vuonna puhaltaa sitten monelta osin uudet tuulet vanhojen hyvien lisäksi. Erittäin HAUskaa uutta vuotta siis kaikille ;)

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kohti Nastolaa

Jayn kanssa syksy agilitykisoissa on ollut tasaista nousuliitoa. huomasin tuossa yksi viikonloppu että tehtiin 10 tulosta radalta putkeen, aika historiallista, kun meillä on mennyt tosi usein aiemmin aina yksi rata hyllyksi vähintään per viikonloppu. ja noistakin tosi moni oli vitosen ratoja eli nollat on olleet erittäin herkässä pitkin syksyä. Heinäkuussahan käytiin hakemassa Riihimäeltä eka sm nolla tälle kaudelle, ja elokuussa jatkettiin Purinalla. Jay viihtyy muuten hyvin tuolla Purinan kentällä ja sisälläkin, vaikka itsellä tuntuu ettei meinaa eteenpäin päästä. Syyskuussa oli vähän hiljaisempaa kisarintamalla. ja sitten lokakuussa jatkettiin hyvin alkanut tahtia. niinpä 17.10 purinalla alkoi nollaputki, joka kesti 7.11.Ojankoon saakka, eli joka viikonloppu nolla, ja muutenkin tosi hyviä ratoja. Tosin mukaan mahtui Mujusen radat, jotka oli koirasta kivoja, muttei tuloksellisesti niin hyviä :)

Näinpä me saavutettin ihan huikealla tahdilla ensi kesän SM-NOLLAT ja jos vain pysytään terveenä, niin 17.-19.6 meidät löytää Nastolan helteestä (viime vuonna tuohon aikaan tais olla melkee pakkasta ;) )

tässä vielä kaikki nollat

Nyt hengähdetään kisoista pieni hetki, aletaan treenata vauhtia. Samalla muutama este kaipaa vahvistusta kuten mm keinu ja a kontaktit. agitehiksessä on syyskausi jankattu perustaitoja, ja kontaktit on jääneet itselle, ja kun kerran olen valmennusryhmässä valmentajana, on omaa aikaa palanut sen verta paljon siihen, ettei omatoimitreenille ole itselle jäänyt aikaa (jaksamista) juuri lainkaan. Onneksi Elinan valmennukset pyörii ja siellä tehdään juttuja monipuolisesti ja ensi viikonloppuna onkin aivan huippu koulutusviikonloppu tulossa Elinan, Janitan ja Mian (luennon) kera. Elina on kyllä syypää meidän menestykseen tällä hetkellä ;)

Syksyllä alkoi myös aivan mahtava fysiikkatreeniryhmä Maijan vetämänä, harmi kun on vain joka toinen viikko, niin joutuu itsestään kaivamaan motivaatiota tehdä omatoimisestikin jotain.

Se mitä olen oppinut syksyn aikana, on rauhallisuutta radoille ja säätämisen jalon taidon :) monta rataa olen saanut pelasteltua, se voi olla joskus hyvinkin hyödyllinen taito. olen oppinut pitämään koiran kontaktissa myös kisoissa, eikä vain treeneissä. Suurimpana muutoksena olen kokenut henkisen valmistautumisen, siitä kiitos Mialle. jo parin kerran jälkeen olen saanut sellaista oikeanlaista keskittymistä oikeisiin asoihin. vielä on silläkin saralla paljon kesken, mutta on tässä matkaakin vielä jäljellä.

Jotain muitakin muutoksia varmaan tulee tässä treeni ym rintamalla, mutta ne näkee sitten kun näkee,

Niin joo, ja kävin mä jo kahdesti treenaa tokoakin tänä syksynä. pitäsköhän jo kisoihin mennä

Nyt nautitaan kisaamisesta!

maanantai 21. syyskuuta 2015

MM-tiimin leirillä

Pitkästä aikaa vois vähän kirjotella ylös jotain, ettei ihan kaikki unohdu. Toko on ollut nyt tosi vähällä treenillä, ja olen miettinyt kovasti meidän tavoitteita sen suhteen. Nyt kun ei ole enää tokotehiksessä, niin on kyllä haastavaa saada itsestä irti mitään kuitenkaan, kun ei ole kaverit potkimassa eteenpäin. myöskin sääntömuutos pisti miettimään asioita. ei uudet liikkeet meille niin haastavia ole mutta tuomarointi ja sen tiukkuus on tuntunut ihmisissä kovasti herättävän närää. itse kun en vielä ole kisaamassa ollut niin vaikea sanoa. liikkuroimassa olin uudenmaan piirimestiksissä, kaatosateessa, ja ei tuo nyt vanhasta linjasta poikennut mielestäni mitenkään. Kaikenlaisia juttuja tokosta kiertää parasta aikaa, mutta jääköön ne nyt kalajutuiksi, ja keskitytään siihen mitä on nyt eikä joskus


Agility on nyt vienyt selkeästi pääroolin meidän harrastuksissa, agitehis on pääsemässä pikku hiljaa vauhtiin, varsinaiset treenit alkaa hallissa lokakuun alussa, mutta erilaisia testejä ja luentoja on ollut tähän alkuun, kuten myös episten järkkäilyjä, jotta saadaan rahoitettua treenaamista.


MM-tiimin leirille sitten, että joku tokorytmi säilyisi, niin on mahtavaa että on jo neljättä vuotta tuo tiimi. Mähän olin siellä jo mukana liikkurina ja apurina ennen kun jay oli edes syntynyt ja jay on kasvanut tiimipentuna, ja hauska että nyt on jo seuraava sukupolvi tullut tiimille mukaan kun karma ja just oli treeneissä, sekä nyt seuraava pentu Jessi. hienoa jatkumoa.


Mari oli meitä taas kouluttamassa. Marilla on niin mukava ja kiva ote kouluttamiseen, aina hyvillä mielin lähtee.


Jay aloitti sillä että testattiin kisamaisena miten menis kiertonouto ja ruutu. no jäätiin heti siihen kiertonoutoon kiinni. ei toimi vielä ihan uudessa paikassa. tarjosi ekana hypyn, sitten kierron kautta juoksi nätisti ruutuun. kovasti yritti tarjota vaikka mitä. nauratti vaan. sitten vähän autettiin ja treenattiin. nyt pitää tehdä paljon vielä bongaus treeniä. oma tapa tuntuu toimivan hyvin ja sillä jatketaan. merkkaus, tyhjä, merkkaus, jne. ruutu oli hieno, ei ole haittaa nurmesta tai siitä ettei ole merkkiä. hienosti meni eteen ja siitä ruutuun.


Toka setissä tehtiin peruuttamista. tämä on ihan alkeissa edelleen. kotona sitä olen tehnyt ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. kokeiltu on etupalkkaakin, ja sillä ehkä vois toimia. nyt kokeiltiin ihan pienen pientä askellusta ja sekin tuntu auttavan suoruuteen ihan hyvin. pitäs vaan treenata tuota enempi, ni vois tullakin jotain.


paikkikset vielä loppuun. Jay oli ihan super. uusi paikkis on kyl niin jayn juttu. istuu topakasti ku tietää et tuun kohta ja käsken sit maahan. menee nätisti maahan. makuu osuus on ihan patsastelua kun tuijottaa ja odottaa milloin kutsun luo. loppuosan pa pitää vielä suoristaa ni on ihan 2 x 10 liike.


ilta vielä tuorlassa tokohöpöttelyä marin ja katan kera, ja aamulla jatkui treenit.


jay taas ekana. (itsehän tuon järkän tein). otin taas alkuun kiertoa. ja nyt löytyi heti. tehtiin muutama toisto loppuosaa, ja nämäkin aika hyvät. melkeen valmis liike. :) tämän jälkeen eteenlähetystä. tsekkaus miten treeni toimii ja sehän toimii. jatketaan samaa. vahvistetaan vaan että voi mennä kovaa.
vielä kaukojen tsekkaus. näissä m-s vaihto nyt kesken muut alkaa näyttää jo kakeilta. tuossa pitää saada asenne taakse. keksin sitten siinä (on siitä ehkä miljoonasti ollut puhetta), että peruuttamisen kautta. ja sehän toimi heti hyvin. eli sillä jatketaan nyt.


Katsotaan nyt jos saisi marraskuuksi kisakuntoon itsensä ja sitten suuntaisi karsintoihin. ei sen kummempia paineita ottaen. tää on nyt kiva kakkoslaji meillä. paljon kivempaa kun ei tartte stressaa mistään. jos ei onnistu tai toimi ni aina voidaan aloittaa paimennus uudelleen :)

maanantai 17. elokuuta 2015

ja tehisura jatkuu, paitsi toinen

Kuulumisia vois vähän päivitellä pitkästä aikaa tännekin.


Jätin hakematta Jayn kanssa tokotehikseen ensi kaudelle, kun menee päällekkäin mun valmennusryhmän kanssa, niin musta tulee ensi kaudeksi valmentaja. HSKH aloittaa tehiksen lisäksi myös nuoremmille koirakoille valmennusryhmän, ja olen toisen ryhmän päävalmentaja. Oli niin mielenkiintoinen projekti etten vaan osannut olla menemättä, vaikka samalla jäi itseltä sitten tokotehis pois. Toisaalta olin myös miettinyt muutenkin haistella uusia tuulia, ja etsiä motivaatiota, tokon suhteen. Uudet säännöt ei ole lisänneet motivaatiota toivotulla tavalla, ja en muista edes milloin kävin viimeksi kunnolla treenaamassa tokoa. Agitehisura sentäs jatkuu, vaikkei päästy arvokisaryhmään, kun puuttui arvokisakokemus (ryhmään pääsi vain sm ja karsintakisoissa about finaalitasolla kisanneita) sen tuplanollan puuttumisen vuoksi. No samat kouluttajat +tehiksessä päävalmentaja Sannan lisäapu käytössä. Syksyllä jatkuu myös Elinan ihanat treenit.


Jayltä lähti pallit tuossa juhannuksen tienoilla, ja pidettiin kk taukoa kaikesta (sen edellisen tauon päälle), ja agikisakentille palattiin hienosti heinäkuun lopussa nollalla ja kolmostilalla Riihimäellä. Hyllyjä on keräilty sitten senkin edestä. On Jay vaan kumma tyyppi, jos tekee nollan on palkintopallilla, mutta muuten mennään miljoonaa ja hyllytetään, TAI tiputetaan se yksi rima. voi elämä tuon riman kanssa, niitä on tullut nyt muutamassa startissa, ja heti kun muistutan niin muistaa taas hyppää, mutta sitten se muisti kestää sen puolikkaan radan verran ja sitten saattaa taas tippua. Pari kisaa voi mennä ihan ilman yhtään rimaakin. Joensuussa kävin nolaamassa itseäni olemalla ihan kuutamolla, Jay oli ihan outo, teki mm kaksi kontaktivirhettä, joita ei ole tullut vuoteen, sitten ykkösluokan. Tuli myös kepeiltä pari virhettä, muttei tullut neljässä startissa kuin yksi rima muistaakseni.


No nyt on pari viikkoa treenailtu vauhtia ojangossa, ja olen oikein hakemalla yrittänyt saada kisavireen ja vauhdin ja saada tiputtamaan. ja ensin se onnistuikin, mutta sitten taas ei tiputtanut sitten millään, ennen kuin oli ihan väsy.


Sellaista, nyt siis syksyllä treenataan agia ja paljon, ja kisataan, ja yritetään löytää se tokomotskakin jostain takaisin, jos meinaa karsintoihin suunnistaa.